sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Poromiehen venheet

Heissan!

Työharjoittelu rullaa eteenpäin kovaa vauhtia ja kaksi viikkoa on mennyt ihan heittämällä. Leipien ja pullien treenaaminen on yllättävän raskasta puuhaa verrattuna konditoriatuotteiden valmistukseen. Taikinat ovat painavampia, mutta niitä on hauska päästä muotoilemaan ja kuntokin vähän kasvanut siinä sivussa, kun on punnertanut taikinoita padasta pöydälle :D

Minulla kuuluu erääseen kurssiin tuotekehittely, joten piti vähän laittaa harmaita aivosoluja liikkeelle ja miettiä jotain suolaista leivottavaa. Leivokset ja ylipäätään konditoriatuotteet ovat todella lähellä sydäntäni, joten lähdin miettimään tuotetta sitä kautta: pientä ja sievää pikkusuolaista. Tuli selattua läpi kaikki leivontakirjat, mitä kotoa löytyy (ja niitä muuten näyttää löytyvän! :D) ja sitten vain luonnostelemaan paperille ideoita. Aluksi ajattelin jotain hyydytettävää leivonnaista, mutta en halunnut tehdä ns. tavalliseen irtopohjavuokaan mitään. Hylkäsin sen ajatuksen. Lopulta sitten idea leivoksen muotoon tuli kuin tilauksesta, kun näin Juhlaxin sivuilla Städterin Pienet veneet-pellin. Täältä pohjoisesta kun olen kotoisin, niin halusin siihen leivonnaiseen jotain täältä kotoisin olevaa sisällyttää. Pääraaka-aineeksi valikoitui kylmäsavuporo. Tykkään erilaisista tuorejuustoista, joten se valikoitui reseptiin seuraavaksi. Loput ainekset tulivat mukaan mitä sattui kotona olemaan- tyylillä. Tässä resepti kokonaisuudessaan:

                          Poromiehen venheet (n.40kpl)

    Taikina: 

150g vehnäjauhoja
90g grahamjauhoja
4g suolaa
140g voita (kylmänä)

60g vettä (kylmänä)

1. Sekoita kylmä voi, suola, molemmat jauhot ja vesi tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä tunnin kelmutettuna jääkaapissa.


   Täyte:

115g kylmäsavupororouhetta
90g kananmunaa
4g kuivattua basilikaa
4g suolaa
4g paprikajauhetta
128g yrttituorejuustoa
113g kermaviiliä
90g juustoraastetta
30g punasipuli
30g oranssia paprikaa


2. Tee täyte: (Uunitäyte) Pehmennä tuorejuustoa aluksi yleiskoneen lapavatkaimella tai lusikalla, jos teet käsin. Lisää joukkoon kermaviili ja mausteet. Lisää lopuksi juustoraaste ja kananmuna. Pursota veneiden sisään pursotuspussilla. Käytän kertakäyttöisiä pursotuspusseja, johon leikkaan aika ison reiän, jotta täyte pääsee tulemaan ulos pussista. 

Huom! Täytteestä voi tehdä paistamattoman version jättämällä kananmunan pois ja pursottamalla massan paistettujen veneiden päälle. Paistamattomassa versiossa tulee löytää sopiva suhde tuorejuuston ja kermaviilin välille, jotta massasta ei tule liian löysää pursottamiseen.

3. Kaulaa taikina ohueksi ja leikkaa muotilla veneitä (muotti sisältyy venepellin pakkaukseen). Painele veneet rasvatulle pellille (vuokasprayllä todella helppoa rasvata) ja tee haarukalla reikiä pohjaan. Leikkaa ylijääneistä taikinapaloista kukkamuotilla kukkia. Pursota uunitäyte veneiden sisään. Vene saa tulla melkein täyteen. Ripottele pintaan tuoretta paprika- ja punasipulisilppua ja laita lopuksi taikinakukat veneiden päälle. 

4. Paista veneitä 200°C n. 12-15min.

Poromiehen venheet

Pelti on kyllä monikäyttöinen ja joskus aion kyllä testata tehdä sillä myös jotain makeaa leivonnaista. Näin keväällä on paljon juhlia, joten ei muuta kuin peltikaupoille ja leipomaan tarjottavia! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti