Hellurei!
Täällä blogin puolella on ollu hiljaiseloa pari päivää, mutta töitä on tehty olan takaa! Ens alkuun lupasin sitä matskua siitä koristeesta. Kaikenlaista mahtuu nykylasten maailmaan. Aina tulee jotaki uutta ja tuntuu, ettei oikee ees pysy perässäkään, varsinkaan kun sitä jälkikasvua ei itellä vielä ole. Mutta onneks on google ja sen kuvahaku keksitty :D Taas tuli klaarattua yks koriste ens viikon projektiin. Tällä kertaa oli siis käsittelyssä Ryhmä Hau ja sen vahtitorni. En kyllä vieläkään ole ihan satavarma, mitä se piirretty käsittelee, mutta ehkä mun ei tarvi kaikkia siitä tietääkkään :D Asiakkaan toiveen mukaisesti tein sokerimassasta tornin. Aluksi leikkelin sopivan kokoiset osat ja odottelin hieman niiden kuivumista ja sitten kokosin ne grillitikun ympärille. Torni vaati tukea, koska koriste on aika painava. Sain asiakkaalta kuvan, jonka pohjalta lähdin koristetta työstämään. Tässäpä lopputulos:
 |
Ryhmä Haun vartiotorni |
Kakku tälle koristeelle valmistuu sitten ensi viikolla. Tähän viikonloppuun on mahtunut kaikenlaista, niin pikkuleipiä, kuivakakkua, leivoksia, täytekakkuja kuin voileipäkakkukin. Gluteenittomat leivonnaiset, sellainen asia, joka aina saa minut vähän varpailleen. Aina on pieni jännitys, että onnistuuko ne vai ei ja miltä ne maistuvat. Aiempaa kokemusta ei oikein ole, ellei muutamaa juustokakkua lasketa. Rippijuhlatarjoilut ovat siis kyseessä. Onneksi maailma on pullollaan testattuja reseptejä, joista voi valita mieluisensa.
Toiveena oli prinsessakakku. Vaaleita kakkupohjia olen tehnyt kauan aikaa melko pomminvarmalla reseptillä: rikotaan tarvittava määrä kananmunia lasiin ja laitetaan taikinaan sitten saman verran sokeria ja vehnäjauhoja kuin on kananmuniakin ja lisätään vielä pari teelusikallista leivinjauhetta. Tunniksi uuniin ja avot! Käytän kakkurengasta pohjien paistamiseen ja se on kyllä huippukeksintö. Samalla kapistuksella saa paistettua 16-30cm väliltä kaikenkokoiset kakut. Ensimmäisen kerran, kun kokeilin sitä niin tuntui, ettei siitä tule yhtään mitään. Taikina valui pellille, ennen kuin kakku kerkesi uuniin asti. Taikina tulee vatkata todella kuohkeaksi, jolloin sen rakenne on sellainen, että se pysyy kakkurenkaassa. Myös suora uunipelti on olennainen asia. Leikkasin kakkupohjan kolmeen kerrokseen ja kansipalan leikkasin hieman pienemmäksi kuin kaksi alempaa kerrosta, näin kakkuun saa helposti sileän reunan ja prinsessakakulle ominaisen kupolin mallin. Kakun täytteenä on vadelmahilloa ja kermaa. Kermaa jäykistin hieman vaniljakreemijauheella. Kakun päällimmäisen kerroksen päälle lisäsin vielä kermaa ja muotoilin siitä kupolin. Koko kakun päälle sivelin vielä voikreemiä, jotta päälle tuleva sokerimassa pysyy kauniina ja sileänä eikä se myöskään ala sulamaan. Ja kuten yleensä, niin aina pitää tehdä jotakin eri tavalla kuin edellisellä kerralla :D pursotin normaalista prinsessakakusta poiketen kakun päälle valmiiksi temperoidusta suklaasta kuvion ja lisäsin sokerimassaruusut päälle. Ja vielä pisteeksi iin päälle vielä syötävää glitteriä ;) Näitä kakkuja tuli tehtyä kaksin kappalein.
 |
Prinsessakakku |
Koska juhlaväessä on vieraita, joilla on gluteeniton ruokavalio, heille tein erikseen omat leivokset. Joskus olen käynyt juhlissa, joissa gluteenittomia vaihtoehtoja on ollut todella niukasti, tuli todella huono omatunto syödessä, koska gluteenittomat vaihtoehdot eivät vaikuttaneet kovin houkuttelevilta. Tässä tilanteessa prinsessakakku oli kohtuullisen helppo muuntaa gluteenittomaksi versioksi. Koulussa on tehty rivileivoksia, joissa on käytetty vetopohjia (ohuita kääretortun kaltaisia pohjia), joten päädyin paistamaan vaalean kääretorttupohjan. Leikkasin pohjan kolmeen samanlevyiseen suikaleeseen ja täytin vadelmahillolla ja kermalla. Pyöreä muoto leivokseen saadaan, kun pursotetaan ylempään kerrokseen kermaa kolmessa osassa: pyöreä iso tylla tai ilman tyllaa reikä pussiin ja pursotetaan koko leivospohjan leveydeltä kaksi yhtä suurta pötkylää. Nämä kaksi pötkyä siis peittävät koko keskimmäisen pohjan. Kahden pötkyn päälle keskelle pursotetaan vielä yksi pötky kermaa. Kerma tulee pyramidinomaisesti. Tämän kermapyramidin päälle tulee vielä viimeinen kerros pohjaa. Kuten prinsessakakkuunkin, tulee myös leivokseen sokerimassan alle voikreemiä. Leivoksia halusin vielä tuunata jollakin tavalla. Jokin aika sitten tilasin kuviokaulimen ja tässä nyt tarjoutui hyvä tilaisuus kokeilla sitä. Mukavasti kuviot erottuivat vaaleasta massasta :) Ja tottakai näitäkin tuunattiin blingillä ;)
 |
Prinsessaleivos |
Gluteeniton kuivakakku oli ihan vieras käsite vielä ennen tätä, joten kaikki vinkit tulivat tarpeeseen. Aikani googleteltua päädyin sitruunaiseen hiekkakakkuun, jonka resepti siis löytyy täältä: https://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/sitruunainen-hiekkakakku/014144. Kynsiä purren seurasin kakun paistumista. Koska käytin silikonivuokaa, annoin kakun hieman jäähtyä vuoassaan ennen kuin kumosin sen. Luin jostain, että näin olisi hyvä tehdä. Jätin kakusta kuorrutteen pois ja laitoin tilalle tomusokeria. Lopputuloksesta tuli omaan silmään yksinkertaisen kaunis, kuin prinsessan kruunu:
 |
Gluteeniton sitruunakakku |
Pikkuleipiäkin tarvittiin ja niihinkin haluttiin teeman mukaisesti vaaleanpunaista. Tein seuraavanlaisen taikinan puolitoistakertaisena:
Pikkuleivät:
- 100g voita
- 0,5dl sokeria
- 1 kananmuna
- 2,5dl vehnäjauhoja
- 0,5tl leivinjauhetta
- 1tl vaniljasokeria
- 0,5dl mantelijauhetta
1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
3. Laita taikina vähäksi aikaa jääkaappiin, jotta pursottaminen on helpompaa.
4. Pursota pellille "tulitikkuja" tähtityllalla ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
5. Dippaa jäähtyneet tulitikut suklaasulaan ja anna jähmettyä.
Näitä tulitikkuja oli tarjolla minun ja avomieheni kihlajaiskahvipöydässä ja ne tekivät kauppansa. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt tulitikkuja. Valmistin taikinan samoin kuten reseptissä (jonka alkuperää en kyllä muista/tiedä, koska se on ollut minulla niin kauan) ja laitoin sen tunniksi jääkaappiin. Jauhotin alustan kunnolla ja kaulin taikinan ohuehkoksi levyksi ja leikkasin siitä pikkuleipämuotilla pyöreitä pikkuleipiä ja paistoin ne. Kun pikkuleivät olivat jäähtyneet, sulatin vaaleanpunaista kuorrutesuklaata ja dippasin pikkuleivät siihen niin, ettei pikkuleivän pohja koske suklaaseen. Kuorrutesuklaan olen ostanut koulultani. Kuorrutesuklaa on siis suklaata, jota ei tarvitse temperoida. Se käyttäytyy kuitenkin samalla tavalla kun temperoitu suklaa, eli jähmettyy aika äkkiä.
 |
Suklaiset mantelipikkuleivät |
Suolaistakin piti juhliin saada, joten tein toiveesta voileipäkakun. Suolaiset kakut ovat itselle vielä kohtuu uusi juttu, joten siihenkin olen saanut apua internetin ihmeellisestä maailmasta. Olen todennut hyväksi reseptiksi Kinuskikissan kinkku-salami-voileipäkakun ja tein tämänkin sillä, mutta tuplasin ainekset: http://www.kinuskikissa.fi/kinkku-salamivoileipakakku/?hakusivu=1. Kostutukseen käytän suolaisissa kakuissa fond du chef kasvisfondia. Se on kätevä lisä kakun makuun. Kakusta tuli uunipellin kokoinen. Olen opiskellut leipuri-kondiittoriksi vasta kahden jakson verran, joten voileipäkakkuja en ole koulussa vielä päässyt tekemäänkään.
 |
Kinkku-meetwurstivoileipäkakku | |
 |
Makeaa mahan täydeltä ;) |
|
|
|
|
Gluteenittomille henkilöille tein voileipiä voileipäkakun teeman mukaisesti: kurkkua, tomaattia, kinkkua ja salaattia.
 |
Gluteenittomat voileivät |
Tekemistä siis riitti tälle viikonlopulle, huomenna olisi vielä yksi
juustokakku tehtävänä ja uusi kokeilukin on tehty tietenkin vireille,
kun posti toi uusia muotteja ;) Niistä sitten lisää myöhemmin. Tässä
vielä pieni kollaasi makeista tarjottavista.
Mukavaa viikonloppua! :)